SENTENCED - Tunnelin päässä näkyy kylmää, valkoista valoa...

Parin vuoden levytystauon jälkeen tuovat Oulun urhoollisimmat synkistelijät valoa metallisielujen elämään uudella levyllään "The Cold White Light" - kyseessä on siis Sentencedin toukokuussa 2002 ilmestyvä uutukainen. SFP ottaa kuitenkin varaslähdön uuden levyn sielunmaisemien tutkiskeluun jo nyt - jotta odotusaika tuntuisi riittävän pitkältä ja tuskaiselta - kuten tämä kurja elämä...

Ennen helsinkiläisessä Corner Barissa 8.3.2002 tapahtunutta levynkuuntelutilaisuutta, sain jututtaa Sentencedin Ville Laihialaa (laulu) ja Vesa Rantaa (rummut) rauhaisassa baarin nurkassa ruhtinaallisen 40-minuuttisen - ulkomaisten toimittajien hoitaessa kyselynsä levyn kuuntelun ohessa, jolloin itse pääsin jo viettämään perjantai-iltaa perinteisemmällä tavalla... Ville ja Vesa sen sijaan aloittivat perjantain vieton jo vähän aikaisemmin - ensimmäiset kostukkeet kulahtivat kuulemma kurkusta alas jo aamulla Oulussa ennen lentokoneeseen nousua - Ville kun kärsii lentopelosta. Mutta mihin jäivät Sami Lopakka (kitara), Miika Tenkula (kitara) ja Sami Kukkohovi (basso)?

- Lopakalla on opiskelukiireitä ja muita ei haastattelut kiinnosta, joten meidät lähetettiin matkaan, kertoo Ville ja valittelee perään kurjaa kohtaloaan: viisaudenhammas on juuri puhjennut, särkee vietävästi ja lääkäriin on varattu aika vasta maanantaille... Sääliksi käy - ihan tosissaan - mutta on seuraavan ihmettelyn vuoro: Miksi Villellä on päässään musta HIM-pipo?!

- Mä sain tämän pipon Spinefarmilta... Mä tykkään HIM:n kahdesta ekasta levystä, mutta uusi levy ei kyllä uppoa. HIM on kuitenkin hieno bändi! Mä pidän tätä pipoa kyllä osin siksi, koska mä tiedän, että ihmisiä ärsyttää, naureskelee Ville.

Sitten asiaan: nimesitte toukokuussa ilmestyvän levynne "The Cold White Light":ksi... ja samalla ytimekäs "yhden sanan sarja" (Amok, Down, Frozen, Crimson...) rikkoutui - oliko muutos tarkoituksellinen?

- Joo, me mietittiin, ettei tehdä enää yksisanaista nimeä. Koska ollaan pidetty pidempään taukoa, niin päätettiin uudistaa vähän joka osaa eli myös levyn nimeä, selittää Ville.

"Crimson" oli eheä kokonaisuus, jossa levyn kansitaide, tunnelma, musiikki ja sanoitukset kulkivat käsi kädessä. Kuvastaako myös uuden levyn nimi samalla sen tunnelmaa?

- Levyn nimen voi käsittää, miten haluaa... negatiivisen tunnelman ohessa levyllä on myös vähän positiivisiakin aspekteja. Kaikissa biiseissä on myös vähän valoteemaa - toisissa valo sammuu, toisissa se syttyy... (Ei tosin ehkä musiikillisesti niin paljon kuin sanoituksellisesti.) Tämä ei ole kuitenkaan siinä mielessä teemalevy, että kaikki biisit on keskenään aika erilaisia, kuvailee Ville.

Uuden levyn kansi on haastattelun aikaan vielä tekeillä, joten kuva ja väritys jäävät arvailun varaan - eikä veikkaukseni huurteisesta talvimaisemasta osunut ihan nappiin - kansitaiteesta vastaava Vesa kertoo:

- Mä olen tehnyt yhden ehdotelman kansista ja levy-yhtiö vissiin vähän värkkää niitä uuteen kuosiin... toivottavasti ei liikaa. Mä olen opiskellut valokuvausta kuusi vuotta - kansi on siis valokuvapohjainen: siinä on pieni ihmishahmo horisontissa, mistä kajastaa valoa. Aikaisemminkin olisin halunnut tehdä meille kannet, mutta nyt oli ekan kerran aikaa tehdä ne. Toivottavasti levy-yhtiö käyttää ainakin sitä sisälevysysteemiä, jossa on biisikohtaisesti eri sävyjä jne.

"The Cold White Light" vaikuttaa ensikuulemalta pirteämmältä ja vauhdikkaammalta kuin edeltäjänsä, joskin mukaan mahtuu hitaampaa ja tunnelmallisempaakin elämän ihmettelyä... Miten itse kuvailisitte uutta levyänne?

- Tässä uudessa on aika paljon jokaista meidän levyä (Villen aikaista - toim. huom.), mutta nyt ollaan menty vähän syvemmälle. Tavallaan tämä on sisäsiittoista musiikkia - ei olla menty vanhoja biisejä uudelleen lämmittämään, mutta ollaan otettu vaikutteita myös vanhoista jutuista. Ehkä osin siksi uudella levyllä biisien kirjo on rikas. Kyllä "The Cold White Light" on temmoltaan rokimpi kuin "Crimson" - ja myös "Frozen"-meininkiä oli ilmassa - silloin soitettiin kaljakoreja, nyt soitetaan persettä! Se oli meidän tuottajan idea - piti saada vähän irstasta meininkiä yhteen biisiin, niin mä kastelin käteni ja soittelin persettä. Eli kun kuulet käsien taputtelua levyllä, niin se ei ole sitä, Ville virnuilee.

- Joo, on tosiaan hankala kuvailla uuden levyn yleistunnelmaa, kun siinä on niin monenlaisia biisejä. Sinkkubiisiäkin oli helvetin vaikea valita, Vesa toteaa ja Ville jatkaa:

- Ihmiset tekee yleensä kuvaa levystä sinkkubiisin perusteella aika pitkälti... mutta tällä levyllä mikään biisi ei erityisesti kuvasta levyä, joten laitettiin sellainen, joka musiikillisesti on kaikkien suosikki ja hyvä sävellys - ei välttämättä mikään kaupallisin biisi eikä viisas veto meiltä, mutta...

RAKKAUTTA JA RINTAKARVOJA

"Meillä ei ole balladeja, eikä tule olemaankaan!" vannoi Lopakka viime haastattelussani reilu pari vuotta sitten, mutta uudelta levyltä löytyy kuin löytyykin herkkä ja kaunis BALLADI "You are the one" - näin ainakin väitän!!!

- No joo, kyllä se on rakkauslaulu. Siinä on Lopakan tekemät sanat, joten en voi sen puolesta kommentoida enempää... Mutta sen tiedän, että Lopakka tarkoitti balladinvastaisella kommentillaan sellaista Scorpions-tyylistä "Still loving you"-meininkiä, että sellaiseen me ei sorruta.

Mutta, jos kuitenkin myönnät, että ko. biisi ON balladi, niin tarkoittaako se sitä, että teillä on rintakarvatkin alkaneet kasvaa?

- "Joo... mutta helvetin hitaasti!" hekottaa Ville.

Tenkula on se bändin hiljainen ja "piilossa pysyvä" kaveri, joka on perinteisesti toiminut pääbiisinikkarina - jakautuivatko hommat tälläkin kertaa "tutulla kaavalla"?

- Levyllä on kaksi mun biisiä ja yksi Lopakan biisi, loput on Tenkulan säveltämiä ja Lopakan sanoittamia. Ei meillä ole mitään erityistä jakoa. Mäkin tein 8 biisiä tätä levyä varten, mutta loppumetreillä ne kaikki ei sopineetkaan kokonaisuuteen. Ei me ajatella, kenen biisejä ne on - tärkeintä on, mitkä istuu parhaiten - ei siis käydä mitään taistelua asiasta. Se on jokaisen oma henkilökohtainen kompromissi, selittää Ville ja Vesa jatkaa:

- Nytkin jäi levytyssessioista yli muutama biisi - niistä on pohjat soitettu, joten niitä työstetään vielä... Jätettiin ne kytemään, kun ei saatu niitä vielä toimimaan ihan niin kuin haluttiin. Saattaa olla, että joskus loppusyksystä tehdään joku specialpainos, mihin ne laitetaan.

Levyn äänitys jakautui Helsinkiin ja Ouluun: Finnvoxilla Senarit takoivat kuntoon rummut, ja bassot, Neo studiolla taas viilasivat kitarat ja laulun kuosiin. Tuottajana ja miksaajana heilui jo "Crimson"-levyltä tuttu Hiili Hiilesmaa. Oliko studiotyöskentely yhtä helvetillistä kuin ennenkin? :-)

- Mulle tämä oli vaikein sessio, mitä on ikinä ollut. Ei ollut helppoa laulaa, ei saatana.... liian monta otosta per biisi... valittelee Ville.

- Mun mielestä meni aika sujuvasti koko systeemi, kun treenattiinkin ihan vitusti pari kertaa. Mäkin kun asun Turussa, niin menin sitten Ouluun joksikin aikaa, että päästiin ihan kunnolla bändinä treenaamaan, Vesa kertoo ja jatkaa työskentelykokemuksista Hiilen kanssa:

- Eka kerta oli enemmän sellaista tutustumista - nyt päästiin vähän syvemmille vesille Hiilen kanssa ja oli enemmän kaveripohjalta-meininki. Mulla ei ainakaan ole mitään sitä vastaan, että ensi kerrallakin tehtäisiin töitä saman kaverin kanssa, kun se pääsi nyt tähän bändikemiaankin sisälle.

NÄHDÄÄN HELVETISSÄ!

Sentencedin sanoituksilla on aina ollut oleellinen osa biisien tunnelataukseen. Myös uuden levyn lyriikat seurailevat pitkälti tuttuja, melankolisia linjoja - mustaa huumoria unohtamatta. Nyt pääosassa mellastavat ainakin kuolema ja rakkaus - entä muut aiheet?

- Siellä on aika henkilökohtaisia tilityksiä ja sitten on sellaisia kieli poskessa kirjoitettuja juttuja, kuten "Excuse me while I kill myself", joka on tavallaan testamentti tälle meidän itsemurha-imagolle - kaikkien pitäisi tajuta, että eiköhän tässä ole vedetty ranteita auki jo ihan tarpeeksi...vähän semmoista itseironiaa. "Neverlasting" taas kertoo alkoholismista, mutta se on puettu sellaiseen bilehilebiisin muotoon, siinä pullo laulaa pöydällä... "Brief is the light" -biisiin on haettu sellaista kontrastia sanoitusten ja musiikin välille: värssy lähtee erittäin kauniilla kitaranäppäilyllä, kun taas sanoitukset on tosi painostavat, jotta se loisi - varsinkin englanninkielisille ihmisille - sellaisen ihmeellisen ristiriidan. Mä kirjoitin biisin "Aika multaa muistot" ja sille vaan sopii paremmin tuo nimi kuin joku "Time buries the memories" - hyi helvetti! Se on suomeksi karumman, aidomman ja rehellisemmän kuuloinen, koska sen sanat on aika henkilökohtaiset. Jätettiin sitten kuitenkin biisin nimen perään sulkeisiin "Everything is nothing" niitä englanninkielisiä varten... (Biisi myös lauletaan englanniksi - toim. huom.)

"Ehkä pieni valon häivähdys näkyy nyt siellä tunnelin päässä, mutta kun se tunneli on edelleen niin helvetin pitkä!" totesi Ville edellisessä haastattelussani. Joko nyt tuntuu siltä, että olette päässeet tunnelin päähän?

- Ei olla vielä päästy! huudahtaa Ville ja jatkaa mietteliäämpään sävyyn:

- Mutta elämä muuttaa ihmistä... ja toisinaan tehdään sanoituksia siitä, miltä tuntuu. Ehkä vähän erilaiselta tuntuu nyt - musta on tullut isä viime kesänä. En välttämättä ihan heti lähde itteäni tappamaan - tarkoitan, että on vähän muutakin sanottavaa.

- Nämä meidän sanoitukset on aika pitkälti ajan kuvia bändiltä. Toisaalta biisi voi myös kuvastaa vain sen hetkistä tunnetta, jolloin se on kirjoitettu, Vesa tarkentaa ja Ville lisää:

- Ei me olla ikinä oltu synkkiä jätkiä - vaikka meidän huumori onkin aika synkkää. Lähinnä kai sitä tuppaa joskus repimään morkkiksia aivan tyhmistä asioista. Ehkä tällä sanoitusten kirjoittamisella saa just sitä paskaa ulos - kirjoittaa pahan olon paperille, jotta ihmiset voisivat ymmärtää ja lohduttaa minua.

Niinhän se on, että bändit purkavat tuntojaan sanoituksiinsa, mutta homma toimii myös toisin päin: monet fanit saavat lohtua ja uskoa huomiseen jopa alakuloisista Senareiden biiseistä.

- "Jos joku pystyy samaistumaan meidän teksteihin, niin aivan mahtavaahan se on!" Ville iloitsee.

Toukokuun lopulla Sentenced heittää levynjulkaisukeikkoja eri puolella Suomea. Kesällä ovat vuorossa festarit ja syksyllä Euroopan kiertue pääesiintyjänä parin lämppärin kera. Onko jo hinku päästä lavalle vai väsyttääkö pelkkä ajatuskin?

- Ei, ei väsytä! Nyt hommat menee paremman kaavan mukaan - toukokuussa levy ulos, syyskuussa kiertue. Viimeksi oltiin syyskuussa vitun poikki, kun "Crimson" tuli jo tammikuussa ulos. Kyllä tässä alkaa jo lavat houkutella, kun viime keikasta Istanbulissa on jo todella reilusti aikaa, Vesa intoilee ja kertoo tauon tehneen hyvää bändille:

- Meillä on aina ollut helvetin hyvät kemiat bändissä, mutta viime rundin loppua kohden me ruvettiin jo tappelemaan keskenämme, mikä oli jo aika lailla merkki siitä, että tauko on paikallaan tai muuten homma leviää käsiin... Soittohommat alkoi vaan tuntua liikaa työnteolta - se ei ole hyvä juttu, jos ennen keikkaa alkaa olla fiilis, että "eiku lapio kouraan ja töihin". Keikat oli kyllä ihan hyviä ja jengiä riitti, mutta oli vittumaista soittaa, kun mikään ei tuntunut enää miltään. Sitten menikin seitsemän kuukautta, ettei treenattu ollenkaan, eikä juuri edes nähty toisiamme - satunnaisesti vaan törmättiin baarissa oluen merkeissä. Yli 10 vuotta kuitenkin ollaan jo tahkottu, niin kyllä tuo tauko oli kai ansaittukin, Vesa toteaa.

Lopuksi kiinnostaisi tietää, mikä teidän mielestänne on elämän tarkoitus?

- Nyt pistit pahan... ehkä se, että yrittää olla onnellinen, Ville vastaa hetken pohdittuaan.

Siihen on pyrittävä - silläkin uhalla, että välillä voisi huutaa koko maailmalle: "I kill myself, see you in hell!!!"

Anne Tulokas / SFP Magazine


« back